etusivu I tiedoksi I Blogit I Nopeiden liikkeiden tarve?
23.08.2016

Nopeiden liikkeiden tarve?

Tätä juttua kirjoittaessani kiky-sopimus jo uutisena vanha. Sen yksityiskohdat on moneen otteeseen käyty läpi edustajistossa, hallinnoissa, luottamusmiesverkostoissa ja kentällä. En siksi avaa sitä tässä enää sen ihmeemmin. Mutta vaikka kiky-sopimuksessa sovitut asiat ovat meille erittäin vaikeat ja ”kiukkuiset”, haluaisin oman neuvottelukuntani osalta lausua myös työnantajalle kiitoksen. Varsinaiset neuvottelut käytiin Paltan ja VR-Yhtymän edustajien kesken ammattimaisesti ja erittäin asiallisesti sekä toisten osapuolten kantoja kunnioittaen. Uskon, että luottamusta kasvatettiin molemmin puolin neuvottelujen yhteydessä.

Tuleva sopimuskausi

Valtiovallan ja EK:n viimeaikaiset toimet eivät anna ay-liikkeelle muita mahdollisuuksia kuin valmentautua paremmin oman toimintansa kehittämiseen ja työehtosopimustoiminnan koordinoinnin parantamiseen.

Strategiatyössä pitää päästä selkeyteen ja konkretiaan. Onko ay-toiminta nopeuslaji, pitääkö oppia juoksemaan sata metriä – vai onko se ennemminkin maraton, johon panostetaan vähän toisin? Ovatko sanat "ketteryys", "nopea reagointi", "vastata ärsykkeeseen" ja "vaikuttaa vastaan" tuttuja?

Miksi kukaan ei tee mitään? Olen viime aikoina antanut kertoa itselleni, että on ehkä hyvä asia, että ei aina heti kirjoiteta someen tai omaan organisaatioon valmiita kantoja huhujen ja löysien heittojen varassa. Onko nopea reagointi aina tarpeellista?

Mielestäni järkevin tapa työorganisaatioissa olisi "jäitä hattuun" -asenne ja keskittyminen varman tiedon hankkimiseen. Pitää myös saavuttaa varmuus siitä, että oikeasti ymmärtää ”varmaksi” todetun tiedon. Vaikka maailma on tietoa pullollaan, jotenkin tuntuu, että juuri itselle tai omalle kohderyhmälle merkityksellistä tietoa on siitä vaikea suodattaa.

Tulevaan sopimuskierrokseen on aikaa runsas vuosi. Ensi vuoden syksyllä on uuden sopimuksen neuvottelut laitettava alkuun. Kiky-sopimuksen takia kenenkään ei kannata vetää ranteitaan auki, pallo on työnantajalla. On työnantajien ja hallituksen vastuulla lunastaa kikyn lupaukset työttömyyden laskusta ja elpymisen sekä kasvun toteutumisesta. Työntekijät ovat tämän talkoon jo tehneet.

Luin hämmentynein mielin ay-liikkeen pääpotkijan Kalle Isokallion blogia. Siinä hän totesi ykskantaan, että yritysten huonoon jamaan eivät taida olla syynä poliitikkojen eivätkä duunareiden korkeat palkat, vaan syy löytyy yritysten johtamisesta. No mitäpä tuohon voi kommentoida, olisiko noin?

Palkkakehitys tulevaisuudessa

VR-Yhtymä tulee olemaan suurten muutosten kourissa jo lähitulevaisuudessa. Olemme mielestäni onnistuneet työpaikkojen säilyttämisessä liittona hyvin. Palkkakehitys on tässä lamassa jäänyt selkeästi jalkoihin, ja tulevaisuudessa palkkausjärjestelmien kehittämiseen on panostettava. Myös matalasuhdanteen aikana työehtosopimusten on pystyttävä paremmin vastaamaan nykyaikaa.

Oma mielipiteeni on, että rautatiealan sopimuksen palkkauksen vaativuusjärjestelmät ovat kaikkien palkkaliitteiden osalta auttamattomasti vanhentuneet. Jatkuvan neuvottelun periaatteella tulemmekin esittämään alkusyksystä Paltalle ja VR-Yhtymälle neuvottelujen avaamista asiasta.

TES-selkeytys

Olemme tehneet yhdessä työnantajan kanssa rautatiealan työehtosopimuksen selkeytystyötä useamman vuoden ajan. Työtä on tehty vaihtuvin joukkuein, ja työryhmästä olemme välillä irtautuneet me ja välillä on irtautunut työnantaja. Sitkeästi asiaa on kuitenkin viety eteenpäin, ja nyt tilanne on viimeistelyä vaille valmis.

Lomien jälkeen vielä katsomme pykäläviittaukset kuntoon ja teemme sisällysluettelon. Loppusyksystä on tarkoitus saada uusi TES painoon, ja loppuvuodesta olisi uusi TES jaossa. Siinä työaikalain 6 §:n ja 7 §:n mukaiset määräykset ovat erillisinä ja näin paremmin luettavissa. Muutoinkin määräyksiä on kirjoitettu luettavampaan muotoon ja tekstejä paranneltu. Uudessa painoversiossa on siis myös kiky-sopimuksen mukaiset kirjaukset.

Hyvää kesän jatkoa toivottaa

Hannu Mattila

JHL Edunvalvontalinja Sopimustoimitsija.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Venttiili-lehdessä 4/2016

 

 

 

 

 

 

 

 


Lähettäjä
Jussi Päiviö
23.08.2016
Tunnisteet: hannu_mattila
powered by eMedia