etusivu I tiedoksi I Blogit I Sanelusta neuvotteluun
03.04.2017

Sanelusta neuvotteluun

Sanelusta neuvotteluun
Veli-Matti Mattilan mielipide puhuttaa vieläkin

EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattilan taannoinen mielipide suomalaisten liian korkeista palkoista herättää vieläkin keskustelua. Lukiessani eri lehtiä, kiinnittyi huomioni Talouselämä (Talouselämä 10, 17.03.2017) lehden pääkirjotukseen. Lehden päätoimittaja Emilia Kullas, kritisoi EK:n nykyistä roolia ja tuo esiin Mattilan faktojen osittaisen vanhettuneisuuden vahvasti. Hän esimerkiksi toteaa, että

 ” Työehtosopimukset mahdollistavat jo nyt paikallista sopimista enemmän kuin mitä yritykset sitä käyttävät”.  Hän myös toteaa: ” Neuvottelu ja sanelu ovat kaksi eri asiaa. Isollakaan työnantajalla ei ole mahdollisuutta sanella kaikkea. Pitää osata tulla myös vastaan,”

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto esitti näkemyksiään metsäteollisuuden tilaisuudessa maaliskuun alussa. Silloin oli tarkoitus rakentaa palkankorotusten malli vientiteollisuuden mukaan, eli se olisi asettanut ylärajan korotuksille. Useimmat työntekijäliitot olisivat hyväksyneet tämän mallin, aina siihen asti kunnes työnantaja puolen metsäteollisuus ilmoittikin haluavansa itse päättää palkoista. Riko aalto päätti oman esityksensä puhuttelevaan kalvoon: ”Luottamus?”

Työnantajan edustajat ovat lähteneet erittäin voimakkaaseen hyökkäykseen heikentääkseen nykyisiä työehtosopimuksia. Työnantajat perään kuuluttavat paikallista sopimista, mikä tarkoittaa sanelua, eivätkä halua huomioida niitä nykyisten työehtosopimusten kirjauksia paikallisesta sopimisesta, koska niistä joutuisi neuvottelemaan. Myös riita-asioiden pitkittäminen on noussut nykyisin työnantajan toimintatavaksi, tarkoituksena ilmeisesti yrittää väsyttämällä saada voitto riidoista.

Paikallisesti työnantaja tuntuu kylvävän mielipidettään työntekijöihin, kenen joukkoihin kuulut. Tällä toiminnallaan se yrittää saada lisää hajaannusta työntekijöiden joukkoon, sekä heikentämään nykyistä ammattiyhdistystoimintaa. Tähän on syytä jokaisen yhdistyksen varautua myös omassa toiminnassaan. Työnantajan tarkoituksena tuntuu olevan saada työntekijät taistelemaan keskenään, ja näin se pyrkii saamaan halvimmat sopimukset itselleen eri ammattiliittojen riidellessä keskenään.

Monet työehtosopimukset päättyvät vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa. Jo nyt ovat selvät merkit ilmassa, että neuvottelut seuraavasta sopimuskierroksesta tulevat olemaan erittäin vaikeat. Yhdistysten on nyt huomioitava tämä toiminnassaan, aktivoitava jäseniään ja tarkasti seurattava kehitystä.

Jos peruutuspeilissä näkyy pelkästään sopimusten huoraamista, muuttuvia tulkintoja ja sanelupolitiikkaa, eikä osata tulla vastaan niin on erittäin vaikea rakentaa tulevia sopimuksia.

 

Reijo Tamminen


Lähettäjä
Reijo Tamminen
03.04.2017
Viimeksi muokattu
03.04.2017
Tunnisteet: reijo_tamminen
powered by eMedia