etusivu I tiedoksi I Blogit I Pakkolakipaketti myrkyttää työmarkkinailmapiirin
13.01.2016

Pakkolakipaketti myrkyttää työmarkkinailmapiirin

Pakkolakipaketti myrkyttää työmarkkinailmapiirin
Hallitus on saanut työmarkkinailmapiirin jäiseen tilaan pakkolakiesityksellään. Valtaosa ammattiliitoista on ilmoittanut pakkolakien tulessa alkavansa jonkinlaisiin toimenpiteisiin.

Hallitus on saanut työmarkkinailmapiirin jäiseen tilaan pakkolakiesityksellään. Valtaosa ammattiliitoista on ilmoittanut pakkolakien tulessa alkavansa jonkinlaisiin toimenpiteisiin. Työnantajapuolen toivomus paikallisen sopimisen lisäämisestä tarkoittaa konkreettisesti, että työehtosopimuksen alittavista ehdoista voidaan sopia paikalisesti ilman vapaaehtoisuutta. Ylijohtaja Pekka Timosen johdolla toimiva kolmikantaisella ryhmällä on maaliskuun puoliväliin saakka aikaa tehdä yksimielinen esitys yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi ilman pakkolakeja. Toivottavasti ryhmä saa aikaan hyväksyttävän yksimielisen esityksen, ettei jouduta taistelemaan hallituksen pakkolakeja vastaan. Tämä jäätävä tilanne työmarkkinoilla myös heijastuu yrityksissä tehtäviin paikallisiin sopimuksiin siten, ettei tässä tietämättömyyden tilassa uskalleta, eikä ole syytä tehdä liian vaikuttavia paikallisia sopimuksia ennen kuin tiedetään miten pakkolakien kanssa tulee käymään.

Rautateiden osalta tilannetta lisäksi sekoittaa liikenneministerin pakonomainen tarve laitaa rautatieliikenne vapaalle kilpailulle pikavauhdilla ja ilmeisesti hajottaa nykyinen VR Yhtiö.

 

Entinen työministeri Lauri Ihalainen toi loppiaispuheessa esiin saksan mallin ja siellä käytössä olevat selviytymissopimukset. Joiden periaatteena on, että jos työntekijät joustavat ehdoistaan niin yritykset vastavuoroisesti pidättäytyvät irtisanomisista vastaavaksi ajaksi. Sopimusten syntyminen edellyttää luottamusta yrityksissä ja siihen, että sopimukset pitävät. Tällä mallilla voitaisiin ehkä nyt tässä jäätävässä tilanteessa tehdä myös paikallisia sopimuksia. Jäsenistö on tuonut selvästi ilmi, ettei enää haluta sopimuksia ilman vastavuoroisuutta.

 

Reijo Tamminen


Lähettäjä
Reijo Tamminen
13.01.2016
Tunnisteet: reijo_tamminen
powered by eMedia