Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoo, että Suomen junaliikenne seisahtuu pohjoisen yöjunia lukuun ottamatta perjantaina 2. helmikuuta.
Raideammattilaiset JHL ry:n puheenjohtaja Petri Lillqvistin mukaan pääministeri Petteri Orpon on nyt osoitettava johtajuutta aloittamalla aidot neuvottelut ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
– Hallitus puuttuu lainsäädännön kautta työelämän perusoikeuksiin, kuten lakko-oikeuteen ja ammattiliittojen neuvotteluautonomiaan. Jos hallitus näin haluaa väkisin tehdä itsestään työmarkkinaosapuolen, niin pääministerin on oltava valmis kantamaan siitä vastuu tuomalla hallitus reilusti neuvottelupöytään.
Raideammattilaiset JHL:n lakko pysäyttää metron, Helsingin ja Tampereen raitiovaunut sekä pääkaupunkiseudun paikallisjunat. Lakko kestää vuorokauden. Se koskee työvuoroja, jotka alkavat perjantaina 2.2. klo 00.01 ja 23.59 välillä.
Raideammattilaisten osasto Kaakon Satamat JHL ry toteuttaa torstaina 1.2. vuorokauden mittaisen poliittisen työtaistelun Haminan ja Kotkan ratapihoilla sekä sataman osissa. Käytännössä kaikki ratapihatoiminnot keskeytyvät. Kaakon Satamat JHL ry:n jäsenet osallistuvat lakkoon, jonka JHL on ilmoittanut VR-Groupiin perjantaina 2.2.
Lakko koskee myös NRC Groupia, joka tekee mm. ratakunnostustöitä.